"Täytyy uskaltaa uskaltaa!"




Olin maanantaina kertomassa Nilsiän lukion ekoille omasta polustani, ja siitä miten minä päädyin yrittäjäksi. Ajattelin, että näin tyttöjen päivän kunniaksi voisin avata tarinaani hieman täälläkin. Tarinasta tuli hiukan pitkä, mutta haluan avata omaa polkuani niille, jotka tuskailevat oman tulevaisuutensa kanssa. Aina oman alan tai suunnan löytäminen ei todellakaan ole helppoa, minulla nyt sattui sen verran tuuria, että hain kerralla juuri oikealle alalle. Asiat olisivat kuitenkin voineet mennä monessakin kohtaa toisin.

Jos et vielä tiennyt, olen siis Pielavedeltä kotoisin. Yläasteella minulla ei ollut minkäänlaista tietoa, mitä minusta tulisi isona. Olin haaveillut mm. opettajan, parturi-kampaajan, stylistin ja jopa lääkärin urasta. Onneksi meillä oli oma pieni lukio Pielavedellä, joten ajattelin, että menen sinne, jotta saan hieman lisäaikaa ammatinvalinnalle. Lukion alku meni ihan mukavasti omaa elämää rakentaessa. Lukion toisen keväällä havahduin todellisuuteen, että minulla ei ole minkäänlaista hajua siitä, mihin lähtisin jatkamaan. Niimpä aloin käymään läpi asioita, joista pidän ja joissa olen hyvä. Tuli tulokseen, että olen aina pitänyt käsitöistä ja olen hyvä tekstiilien kanssa. Niimpä pienellä googlauksella löysin tekstiilisuunnitteluun suuntautuvia muotoilun koulutusohjelmia. Niitä oli mm. Lahdessa, Joensuussa sekä Seinäjoella. Ei minulla ollut mitään havaintoa siitä, mitä muotoilija tekee, mutta halusin opiskelemaan tekstiilisuunnittelijaksi.

Kun viimeinen kevät lukiossa vihdoin koitti ja kirjoitukset olivat kiihkeimmillään, julkaistiin myös ennakkotehtävät jatkokoulutuksiin. Hyvin pian minulle selvisi, että en mitenkään selviäisi useista ennakkotehtävistä sekä kirjoituksista. Täytyi tehdä nopeita päätöksiä ja ensimmäisessä valinnassa jäljelle jäivät Joensuu ja Seinäjoki. Olin käynyt seinäjoella, joten se oli minulle kaupunkina tutumpi. Seinäjoen ennakkotehtävät tuntuivat myös helpommilta, joten ajattelin hakea sinne ja katsoa mitä tapahtuu. Viikot kuluivat kirjoitusten parissa ja lopulta sain kirjeen, että minut oli valittu pääsykokeisiin! JEE!

Pääsykokeet ovatkin sitten tarina jo itsessään, kun unohdin mm. ilmoittautua niihin ja lopulta lähdimmekin vain kokeilemaan josko pääsisin kokeisiin joka tapauksessa. Aamun pikku seikkailun jälkeen pääsimme lopulta perille ja pääsin kuin pääsinkin kokeisiin. Kun lopulta iltapäivällä suljin koulun oven perässäni, minut valtasi valtava helpotuksen tunne. Olin uskaltanut lähteä ja olin antanut kokeessa ihan kaikkeni. En olisi voinut selvitä kokeesta yhtään paremmin.

Ja tämähän kannatti sillä kesällä 2006 sain tiedon, että minut on valittu Seinäjoen Ammattikorkeakouluun Jurvan yksikköön opiskelemaan Muotoilua sisustustekstiililinjalle. Edessä oli uusi elämänvaihe, neljä vuotta kaukana kotoa aivan uudella seudulla, jossa ihmiset puhuivatkin niin hassusti, ettei niistä saanut mitään selvää! Kun alkushokin jälkeen kotiuduin Etelä-Pohjanmaalle oli sieltä lähteminen todella vaikeaa ja haikeaa. Olin viettänyt elämäni siihen mennessä parhaat neljä vuotta seudulla, jonne en koskaan olisi kuvitellut päätyväni. Nuo neljä vuotta myös opettivat minulle elämästä enemmän kuin mikään muu jakso elämäni aikana.




Yksi suuri syy siihen oli työpaikka, jonka sain sattumalta kesäksi 2007. Pääsin nimittäin kesätöihin eräälle grillille ja lopulta nuo kesätyöt kestivätkin kolme vuotta. Työ itseessään oli melko rankkaa, varsinkin opiskelujen ohella ilta- ja yötyöt olivat melkoista pakertamista. Eikä työtä helpottanut se, että humalaiset asiakkaat tuottivat välillä todella harmaita hiuksia. Moni voisi ajatella, että melkosta paskaduunia tuollainen. Itse en kuitenkaan koe, että on olemassa paskaduunia. Tuokin grillipesti opetti minulle enemmän asiakaspalvelusta kuin yksikään koulu olisi ikinä pystynyt. Lisäksi opin työskentelmään paineen alla, kiireessä ja väsyyneenä. Se oli kokemuksena varmasti yksi merkittävimmistä koko elämässäni.

Muutettuani Kuopioon oli päällä pahin lama. Onneksi olin ensimmäisen vuoden äitiylomalla, mutta työn saaminen lama-aikana kaupungista, josta et juurikaan tunne ketään, ei ollut siitä helpoimmasta päästä. Omanalan töitä ei yksinkertaisesti tuntunut olevan, mutta onneksi pääsin töihin eräälle huoltoasemalle. Myös siitä voisi ajatella, että onpa huono työ, mutta myös siellä opin valtavasti yrittäjyydestä, asiakaspalvelusta, kassatyöskentelystä ynnä muusta. Sieltä sain elämääni myös yhden parhaista ystävistäni, joten ei yhtään huonompi kesätyö! :)



Huoltoaseman jälkeen pääsin kuin pääsinkin sisustussuunnittelijaksi erääseen uuteen yritykseen, joka silloin juuri perustettiin. Yritys ei kuitenkaan lähtenyt lentoon odotetusti, eikä töitä juuri ollut. Lopulta päätimme yrittäjän kanssa yhteistuumin päättää työsuhteeni ja olin jälleen työttömänä. Pienellä tuurilla ja suhteilla pääsin kuitenkin töihin Amicalle, joka oli todella hyvä, sillä en osannut yhtään olla työttömänä. Sisustussuunnittelijan pestin jälkeen haave omasta yrityksestä oli kuitenkin vahvistunut ja rohkaistuin hakemaan yrittäjäkurssille. Pääsinkin sinne ja kävin työn ohella opiskelemassa yrittäjyyttä ja kehittämässä omaa yritystäni. Se viimeisen askeleen otto tuntui kuitenkin ylivoimaiselta, kun pelko mm. työttömyysturvan menetyksestä oli valtava. Onneksi yrittäjäkurssilta sain mahtavan mentorin, joka rohkaisi alkamaan yrittäjäksi. Lisäksi yksiköt, joissa työskentelin Amicalla, ajettiin alas ja jäin sieltä työttömäksi. Silloin päätin, että nyt jos koskaan täytyy kuuluisan komisaario Kyösti Pöystin sanoin "uskaltaa uskaltaa" ja niimpä lokakuussa vuonna 2012 Sisustuskorjaamo sai alkunsa.

Näihin vuosiin on sisältynyt valtavasti oppimista ja haasteita, mutta myös oivaltamista ja iloa. Se maalaistyttö, joka lähti Pielavedeltä vuonna 2006 on kulkenut melkoisen matkan, enkä tarkoita tuota pohjamaan komennusta, vaan sitä henkistä matkaa, jonka olen läpi käynyt. Enpä olisi kuvitellut, että silloin vielä niin vieras muotoiluala, tuntuu nyt juuri siltä, mitä olen aina halunnutkin tehdä. Tuo intohimo sisustamiseen, mikä syttyi silloin Jurvassa ei ole sammunut vieläkään ja lisäopintojen myötä ymmärrys ja mielenkiinto on vain syventynyt. Muotoilijan koulutuksen avulla olen saanut myös laajemman näkemyksen siitä, miten maailma toimii ja miten asioita suunnitellaan. Nyt kun näin jälkeen päin katson itseäni silloin 16-vuotiaana, oli minulla silloinkin jo tarve tehdä maailmasta kauniimpi ja parempi paikka. Tämä haave on nyt toteutunut tavalla, jota en koskaan olisi osannut kuvitellakaan ja tarina jatkuu edelleen...



Niimpä näin tasa-arvon aikana en halua kannustaa vain tyttöjä, vaan ihan kaikkia nuoria lähtemään rohkeasti kohti omia unelmia, vaikka suunta ei vielä olisikaan ihan varma. Jokaisesta työstä voit oppia jotain ja ainakin tapaat uusia ihmisiä. Koskaan ei voi tietää, mitä kautta tulevat työt tai muut mahdollisuudet tulevat, mutta se on varmaa, että kotoa ei kukaan tule hakemaan. Tee siis töitä unelmiesi eteen - sillä ei ole olemassa vääriä töitä!


Paula